Päiväys ja aika
20 kesäkuun, 2025
Koko päivä
KOKOT
Seurasaarisäätiö rakennuttaa Juhannusvalkeiden ajaksi tänä vuonna kuusi perinnekokkoa: 4-säärisen sankakokon, rattaanpyöräkokon, ämmäkokon, isokokon ja lasten havukokon sekä merelle pienen lauttakokon. Juhannusjuhlien järjestäminen on tiukentuneista ohjeistuksista huolimatta yhä elävää kulttuuriperintöä eri puolilla maata ja juhannuskokon poltto yksi suosituimmista aattoillan seremonioista. Kokkoja poltetaan usein vesien äärellä, korkeilla kallioilla tai mäillä. Paikoin, ovat vakiintuneet juhlapaikat, kokkokalliot, juhannus- tai juhannusmäet, nimetyt käytön mukaan. Kuitenkaan kokkoja ei polteta maastopalovaroituksen aikana.
Seurasaarisäätiöllä on yksityiskohtaisia ohjeita kokkojen rakentamiseen, sillä säätiön piirissä työskennelleet tutkijat kolusivat arkistoja 1970-luvulla. Tänä vuonna muistitietoon pohjautuvat kokot rakentaa saman suvun kolme sukupolvea, vanhin heistä on ollut Seurasaaren askareissa mukana puoli vuosisataa. Eräänlainen ennätys tämäkin.
Koivistolla ja Karjalan kannaksella rakennettiin vanhapiikakokkoja sekä korkeita sankakokkoja, joita saatettiin koristella tervatynnyreillä ja koivunoksilla. Inkerissä poltettiin rattaanpyöräkokkoja, joiden saattoi kuvitella pyörivän vinhasti palaessaan. Muolaassa tunnettiin erityinen oksakeppi, piruke tai pirukki, jonka päässä oli tuohensuikaleista, koottu tuohikerä. Kokko sytytettiin pirukin avulla ja polttamisen yhteydessä saatettiin huutaa ääneen, paukutella pyssyillä tai puhaltaa paimentorviin.
Tulen ja savun yli on voitu myös hyppiä, tapa liittyy puhdistautumismenoihin. Kokko voitiin sytyttää myös kitkatulella tai tuluksilla ja sytyttäjänä oli usein kylän arvostama henkilö. Kollektiivista voimaa ja keskinäistä riippuvuutta korostettiin, sillä jokaisen oli tultava kokkopaikalle ja tuotava oma oksansa kokkoon. Kokko-nimitystä käytettiin erityisesti itä- ja pohjoissuomalaisissa murteissa. Länsi-Suomessa kokko sai nimen: tulit, tuliset, valkea, valkee, valkia, valkkia, valkja, valo ja valu.
Kokot syttyvät kokkorannassa klo 21-22 mikäli maastopalovaroitus ei ole voimassa.
TULEN SYNTY
Tulen synty -loitsu on perinteinen suullinen kertomus, joka koostuu kolmesta pääjaksosta. Se kuvaa, kuinka tuli tuo vaarallinen, mutta elintärkeä luonnonvoima saatiin osaksi ihmisen kulttuuria ja käyttöä. Loitsu kertoo sekä tulen jumalallisesta alkuperästä että sen hallitsemisesta, ja sitä on käytetty sekä rituaalisissa että käytännön tilanteissa, kuten tulipalon torjunnassa ja parantamisessa. Kokkotuli esitetään puhdistavana ja hedelmällisyyttä tuovana voimana.
1. Tulen iskentä
Tulen alkuperä on taivaallinen. Se syntyy joko salamana, jumalolentojen kuten Ilmarisen tai Väinämöisen iskusta, tai ihmisen tekemänä tulentekovälineillä, kuten tuluksilla. Tuli nähdään yliluonnollisena ja voimallisena elementtinä, joka isketään tai ammutaan alas maan päälle. Salamaa kuvataan vertauskuvallisesti esimerkiksi kirjavana käärmeenä tai rautakärkisenä nuolena.
2. Tulen putoaminen ja sen aiheuttamat tuhot maan päällä
Toisessa vaiheessa kuvataan, kuinka tulikipinä putoaa alas taivaalta ja iskeytyy maailmanmereen — usein järveen, joka toimii alkumeren symbolina. Kipinän putoaminen aiheuttaa kuohuntaa ja tuhoa. Kipinän nielee kala, jonka vatsassa polte saa kalan uiskentelemaan tuskissaan rantoja ja saaria pitkin. Kipinä voi kuitenkin siirtyä kalasta toiseen.
3. Tulikala ja sen pyydystäminen
Kolmannessa vaiheessa ihmiset yrittävät pyydystää kalan, joka on niellyt tulikipinän. Kala saadaan kiinni verkoilla, ja sen vatsa halkaistaan, jolloin tuli otetaan talteen. Tämä hetki symboloi ihmisen kykyä ottaa tuli hallintaansa ja valjastaa se omiin tarkoituksiinsa. Tulen siirtyminen kaaoksesta järjestykseen kuvaa kulttuurista läpimurtoa, kun luonnonvoimasta tulee yhteisön apuväline ja suojelija.
Seurasaaren juhannusvalkeita on järjestetty vuodesta 1954 lähtien, joten juhla täyttää tänä vuonna 71 vuotta. Juhannusvalkeat on siten yksi vanhimmista juhannusjuhlistamme. Näin Seurasaarisäätiö toteuttaa juhlansa välityksellä Unescon kansainvälistä kulttuuri- ja luonnonperintösopimusta ja Opetus- ja kulttuuriministeriön luomaa kansallista strategiaa, elävän kulttuuriperinnön hyväksi, mitä parhaimmalla tavalla. Yleisöltä saapuneen palautteen perusteella toiveena on, että vuonna 2018 päivitettyä pelastuslakia uudistettaisiin kokkoperinnettä arvostaen.
Kokkojen rakennuttaja: Väinö Hiltunen työryhmänsä kanssa.